‹ Takaisin

Sisäinen tarkastaja (vt 60.10) – Poliisihallitus

Sisäinen tarkastaja (vt 60.10)

Organisaation esittely

Poliisihallitus toimii Suomen poliisin ylijohtona. Poliisihallitus on keskushallintoviranomainen, jonka tehtävänä on suunnitella, johtaa, kehittää ja valvoa operatiivista poliisitoimintaa ja sen tukitoimintoja. Lisäksi Poliisihallitus vastaa poliisin palvelujen tasapuolisesta saatavuudesta maan eri osissa, päättää poliisiyksiköiden välisestä yhteistoiminnasta sekä vastaa poliisiyksiköiden tulosohjauksesta.

Poliisihallituksessa pääset tekemään monipuolista, haasteellista ja yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä. Poliisihallituksessa panostetaan henkilöstön hyvinvointiin ja osaamiseen sekä tuetaan työntekijöiden työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista. Arvostamme työntekijöissämme valmiuksia kehittyä ja laajentaa omaa osaamistaan.

Tehtävän kuvaus

Sisäisen tarkastajan virka on sijoitettu Poliisihallituksen sisäisen tarkastuksen yksikköön ja virkapaikkana on Helsinki.

Sisäisen tarkastuksen yksikkö toimii organisaation sisällä riippumattomana arviointi-, konsultointi- sekä varmennuspalvelujen tuottajana. Sisäinen tarkastus tukee poliisia ja sen ylintä johtoa tavoitteiden saavuttamisessa. Sisäinen tarkastus toimii suoraan poliisiylijohtajan alaisuudessa.

Sisäisen tarkastajan tehtävänä on toimia sisäisen tarkastuksen asiantuntijana, avustaa yksikön tarkastuksissa, selvityksissä ja muissa käytännön asioissa, toteuttaa tarkastuksia ja selvityksiä ja olla mukana kehittämässä organisaation sisäistä valvontaa sekä sisäisen tarkastuksen menetelmiä. Tehtävä on vastuullinen sisäisen tarkastuksen asiantuntijatehtävä, jonka toteuttamisessa korostuu tehokkuus, tuloksellisuus ja toiminnan vaikuttavuus sekä kyky ja halu tukea organisaatiota ja kehittää organisaation sisäistä valvontaa.

Hakijalta odotamme

Korkeakoulututkintoa sekä hyviä yhteistyö-, esiintymis-, vuorovaikutus-, organisointi-, ja tietoteknisiä taitoja. Lisäksi odotamme aitoa kiinnostusta tarkastustyöhön ja toiminnan kehittämiseen. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kykyä itsenäisesti tunnistaa kehittämis- ja riskialueita, analysoida tietoa sekä esittää ratkaisuehdotuksia. Lisäksi tehtävä edellyttää kykyä kommunikoida vaativissa asiayhteyksissä.

Tehtävässä on eduksi sisäisen tarkastuksen osaaminen ja kokemus sisäisestä tarkastuksesta tai tilintarkastuksesta tai muusta selvitys- tai arviointityöstä sekä suoritettu sisäisen tarkastuksen ammattitutkinto ns. sertifiointitutkinto tai valmius tutkinnon suorittamiseen. Lisäksi katsomme eduksi data-analyysimenetelmien tuntemuksen sekä kokemuksen kehittämistehtävistä.

Erinomaisen suomen kielen taidon lisäksi tehtävässä tarvitaan tyydyttävää ruotsin kielen taitoa sekä englannin kielen taitoa.

Tehtävän tiedot

Tehtävän kesto: Vakinainen

Työaika: Virastotyöaika

Liukuva työaika. Etätyö on Poliisihallituksessa laajasti käytössä. Mahdollisuus etätyöhön harkitaan tapauskohtaisesti.

Tehtävä alkaa: 1.10.2020

Tehtävän aloitusajankohdasta voidaan sopia.

Tehtävän hakemista koskevat tiedot

Hae viimeistään: 24.8.2020 16:15

ID: 26-968-2020

Sähköiset hakemukset:
Hae tehtävää sähköisesti tämän linkin kautta.

Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID. Hakemuksia ei palauteta.

Poliisihallituksen kirjaamo
Asemapäällikönkatu 14
00520 Helsinki

Palkkaukseen liittyvät tiedot

Tehtävän palkkaus määräytyy Poliisihallituksen palkkausjärjestelmän vaativuustason 60.10 mukaan, jonka peruspalkka on 3 443,17 euroa/kk. Tämän lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 prosenttia peruspalkasta. Uudella henkilöllä henkilökohtaisen työsuorituksen osuus voi yleensä olla 18-26 prosenttia peruspalkasta.

Tehtävä

Ilmoitettujen työpaikkojen määrä: 1

Yhteystiedot

Lisätietoja tehtävästä

Eija Pakarainen
Tarkastusjohtaja. Yhteydenotot mieluiten   31.7.2020 klo 10-13, 14.8.2020 klo 10-13 tai 17.8.2020 klo 10-13
0295 481 664

Toimipiste

Poliisihallitus
Asemapäällikönkatu 14
00520 Helsinki

Muut tehtävään liittyvät tiedot

Hakemuksen on oltava ilmoituksessa mainitun hakuajan päättymiseen mennessä joko sähköisesti lähetettynä järjestelmässä tai saapuneena Poliisihallituksen kirjaamossa. Myöhästyneitä hakemuksia ei ole mahdollista ottaa huomioon.

Huomioithan hakemusta tehdessäsi, että valtionhallinnon rekrytoinneissa hakemukset ovat julkisia.

Poliisihallinnon palvelukseen valintaa edeltää henkilöltä pyydettävän suostumuksen nojalla toteutettava henkilöturvallisuusselvitys ja sen osana tehtävä ulkomaansidonnaisuuksien selvitys, jotka perustuvat turvallisuusselvityslakiin (726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa: https://www.supo.fi/turvallisuusselvitykset/henkiloturvallisuusselvitys

Poliisihallituksen päätoimipaikka muuttaa Pasilasta loppuvuoden aikana väistötilaan, joka sijaitsee pääkaupunkiseudulla.

Poliisihallinnossa työskentelevät ovat virkasuhteeseen nimitettyjä virkamiehiä.

Virka on perustettu viraston yhteiseksi viraksi.

Tehtävään nimitettäessä voidaan käyttää enintään kuuden (6) kuukauden pituista koeaikaa.