Hyvää alkanutta vuotta 2024!
Kirpeässä pakkassäässä alkanut vuosi heijastelee jo kevään alkua.
Työpaikoillamme hakeudumme koronan jälkeisinä aikoina jälleen yhteen, läsnäolot toimistoilla lisääntyvät. Niin myös yhdistyksemme koulutuksissa ja seminaareissa olemme jatkaneet mallia, jossa osallistuminen on mahdollista toteuttaa niin livenä kuin etäyhteyden päästä. Tämä hybridimalli on koettu toimivaksi ja antaa joustoa eri tilanteisiin osallistua, vaikka pidemmän matkan päästä.
Yhdessäolon arvokasta aikaa ajattelimme, kun pitkästä aikaa toteutimme vuotuisen joulutapahtuman Helsingin keskustassa – vuorovaikutteisen paneelikeskustelun ja buffetpöydän antimien ääressä. Tutut ja vähän vieraammatkin kollegat pääsivät porisemaan rennoissa tunnelmissa.
Vuosi aukenee ihan uudella vaihteella, kun IIA Global on julkaissut uunituoreet sisäisen tarkastuksen ammatilliset standardit. Tästä alkaa vuoden mittainen ajanjakso, jonka aikana standardit on käännettävä suomeksi ja viimeistään tammikuussa 2025 uudet standardit astuvat voimaan. Aiheesta on tulossa webinaareja, joiden lisäksi järjestämme koulutusta suomen kielellä kevään aikana. Toivottavasti aihe kiinnostaa, ovathan standardit ammattimme ytimessä!
Yhdistyksen koulutus- ja seminaarikalenteri onkin jo varsin täynnä mielenkiintoista ohjelmaa – tämä olikin jäsenkyselyssämme esiinnoussut merkittävin kiitos sekä toisaalta myös toive jatkoon: ”asiantuntevat, hyvät ja ajankohtaiset koulutukset”. Jatkamme samalla otteella ja hyödynnämme myös mahdollisimman paljon globaalia koulutustarjontaa. Tavoite on kirkkaana mielessä, tuemme sisäisen tarkastuksen tehtävissä toimivia kehittymään ammatissaan, mikä tuottaa merkittävää lisäarvoa organisaatioille. Tätä työtä tehdään hienolla otteella toimikunnissamme, pienryhmissä ja verkoissa, josta tuhannet kiitokset kaikille mukana oleville!
Yhdistyksemme korvaamaton kivijalka ovat toimistomme toiminnanjohtaja Kaarina ja asiantuntija Nea – superkiitokset kaikesta toiminnasta yhdistyksemme eteen!
Toivotan teille kaikille oikein hienoa, jännittävää ja menestyksekästä vuotta 2024! Stay tuned!
Riikka Koivunen
IIA Finland – yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja