KUINKA LIITTYÄ JÄSENEKSI?
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä sisäisen tarkastuksen tai sitä lähellä olevissa tehtävissä työskenteleviä henkilöitä. Liittymismaksu on 20 euroa. Perusjäsenen vuosimaksu on 240 euroa, päätoimisen opettajan ja opiskelijan 120 euroa, eläkeläisjäsenen ja työelämän ulkopuolisen 40 euroa. Kunniajäsenet eivät maksa jäsenmaksua.
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä täyttämällä sähköisen jäsenhakemuksen.
Hakemus käsitellään hakemuksen saapumista seuraavassa hallituksen kokouksessa ja jäsenyydestä tiedotetaan hakijalle.
Jäsenyytesi uusi kausi alkaa aina 1.1. ja saat meiltä ko. vuotta koskevan laskun kevään vuosikokouksen jälkeen.
Ilmoitathan meille ajoissa, jos jokin jäsenyytesi osalta muuttuu.
Myös yhteisön on mahdollista hakea yhdistyksen jäsenyyttä. Yhteisöjäsenyyden kautta hyväksytyt henkilöt saavat samat edut ja oikeudet kuin yksityiset henkilöjäsenet. Yhteisöjäsenet voivat halutessaan saada verkkosivuille maininnan yhdistyksen tarkoituksen ja toiminnan tukemisesta.
Yhteisöjäseniä voi olla eri luokissa:
SISÄISET TARKASTAJAT RY:N JÄSENYYDEN EDUT
Sisäiset tarkastajat ry:n tavoitteena on edistää sisäisen tarkastustoiminnan kehittämistä, sisäisen tarkastajan ammatillista osaamista, kannustaa jäseniä vuorovaikutukseen sekä osallistua alaan liittyvään keskusteluun ja vaikuttaa säädösvalmisteluun.
Sisäiset tarkastajat ry on jäsenenä alan maailmanlaajuisessa kattojärjestössä The Institute of Internal Auditorsissa (IIA) sekä The European Confederation of Institute of Internal Auditing (ECIIA) yhteenliittymässä, joka edustaa 35:tä jäsenyhdistystä Euroopassa ja sen lähialueilla.
Jokainen henkilö täyttää aina jäsenhakemuksen ja hakee jäsenyyttä henkilökohtaisesti. Yhdistyksen jäsenyys on aina henkilökohtainen.