Syysseminaarissa kysyimme kiinnostusta uuteen pienryhmään, joka tulisi keskittymään data-analytiikan käyttöön tarkastuksissa sekä digitalisaatioon tarkastuskohteena. Pienryhmätoiminnan tavoitteena olisi jakaa avoimesti toisillemme ja myös laajemmin IIA:n jäsenkunnalle aiheen tiimoilta tietoa, ideoita ja käytäntöjä.
Kiinnostusta tuntui yleisössä olevan ja pyysimme kiinnostuneita ilmoittautumaan. Olemme nyt saaneet kiinnostuneiden henkilöiden tiedot ja tulemme kutsumaan ensimmäisen kokouksen tammikuussa. Kokouksessa olisi tarkoitus alkaa muodostamaan agendaa aiheista, joita ryhmä tulee vuoden aikana käsittelemään. Lisäksi tavoitteena olisi sopia yleisistä asioista liittyen ryhmän toimintaan ja kokoontumisiin.
Tässä vaiheessa ryhmän puheenjohtajaksi on lupautunut Joonas Värtinen, joka myös lähettää kutsun ensimmäisestä kokouksesta ryhmään kutsuttaville. Kokous on tarkoitus ajoittaa tammikuun jälkipuoliskolle.
Terveisin Suomen IIA