Truth Is, Fake News Has Always Been a Risk (julkaistu 12.2.2018)
Harhaanjohtavat tai selkeästi väärät tiedot ovat olleet jo pitkään riski organisaatioille. Häiritsevä kommentti, vaikkapa vain yksi, jolla on vain vähän tai ei ollenkaan perustaa, voi harhauttaa avainhenkilöt väärään johtopäätökseen. Yleensähän totuus on kuitenkin päätöksenteossa vallitseva.
Mutta kuten olemme viime aikoina nähneet, sosiaalisessa mediassa virheelliset ja jopa valheelliset uutiset voivat nopeasti ylittää uutiskynnyksen ja voivat vaikuttaa tapahtumien kulkuun.
Siksi minulle ei ollut mikään yllätys, kun Googlen emoyhtiö, Alphabet, äskettäin nosti esille julkisuudessa esiintyvää epäilyttävää sisältöä – erityisesti internetin ja sosiaalisen median levittämänä – avainriskinä. Yhtiön huoli koskee tietysti ensisijaisesti omien tuotemerkkiensä koskemattomuutta, mutta riski koskee myös kaikkia muitakin organisaatioita ja jopa yksittäisiä henkilöitä.
”Tuotemerkkeihimme ja maineeseemme voivat vaikuttaa kielteisesti useat tekijät, kuten kolmansien osapuolten sisältöihin jaetut yhteystiedot ja tietosuojakysymykset sekä tuotteisiin tai teknisiin suorituskykyihin liittyvät viat.” Näin Alphabet ilmoitti vuosikertomuksessaan ja jatkoi: ”Jos emme onnistu reagoimaan tarkoituksenmukaisesti meille kuuluvaan vastuuseen sisällön jakamisesta palveluissamme ja mahdollisiin mainostajia syrjiviin käytäntöihin tai muutoin vastaamaan asianmukaisesti käyttäjien huolenaiheisiin, niin käyttäjät voivat menettää luottamuksensa brändeihimme.”
Onko tämä riski ilmennyt vain avainhenkilölle Alphabet-yhtiössä? Olen hyvin epäileväinen tästä. Mielestäni merkittävää on kunkin yrityksen riskihalukkuus.
Suoraan sanottuna, jotkut saattavat pitää yrityksen riskikuvaa melko lievänä. Se ei varoittaisi sattumanvaraisen sisällön yhteiskunnallisista vaaroista, vaan siitä, että se voi menettää mainostajansa ja käyttäjänsä, jos yhtiö ei vastaa esitettyihin huoliin asianmukaisesti. Siinä ei myöskään puututa julkisen luottamuksen heikentymiseen perinteisissä tiedotusvälineissä silloin, kun epäilyttävät uutiset ovat peittäneet oikeita uutisia.
Sisäisten tarkastajien oppina on, että meidän on sovitettava tarkastuksemme kunkin organisaation riskihalukkuuteen ja annettava tarvittaessa varoituksia silloin, kun riskit muuttuvat.
Googlen johtokunnan kokouksessa tarkastuspäällikkö totesi, että organisaation sisäinen tarkastustoiminta on käytännössä toteutettu tämän periaatteen pohjalta: ”Tavoitteemme on tarjota objektiivinen näkemys kaikista niistä riskeistä, joita ylimmän johdon on harkittava omassa päätöksenteossaan. Tavoitteena on auttaa hallintoa saamaan täydelliset tiedot tekemään hyviä riskiin perustuvia päätöksiä.”
Viime kädessä johtoryhmän ja hallituksen tehtävänä on määrittää riskinottohalukkuus, kun taas sisäiselle tarkastukselle kuuluu puolestaan varmistaa, että riskit on raportoitu riittävän tarkasti.
Ajattelemalla väärennettyjen uutisten todellista riskiä muistutan kuuluisasta radiolähetyksestä vuonna 1938. Amerikkalainen näyttelijä, kirjailija, ohjaaja ja tuottaja Orson Welles ”keskeytti” CBS-radio-ohjelmoinnin kertomalla ”uutisia”, joiden mukaan marsilaiset olivat hyökänneet Maahan. Hän oli kuitenkin todellisuudessa lukemassa kirjailija H. G. Wellsin tieteiskirjallisuuden romaania, ”The World of War”. Mutta hänen tapansa esittää oli niin houkutteleva ja realistinen, että joillekin kuuntelijoille se oli myös hyvin uskottava ja he joutuivat siksi paniikkiin. Niin, ja nythän jopa uutiset väärennetyistä uutisista voivat olla väärennöksiä. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Lue blogi täältä: https://iaonline.theiia.org/blogs/chambers/2018/Pages/Truth-Is-Fake-News-Has-Always-Been-a-Risk.aspx