‹ Takaisin

Valmis tai ei – täältä tulee 2020

Richard Chambersin blogi 7.10.2019

Richard Chambers (IIA President and CEO, CIA, QIAL, CGAP, CCSA, CRMA) kertoo näkemyksiään sisäisen tarkastuksen ammatista blogissaan yhdistyksen kansainvälisillä sivuilla.

Olemme lähellä uutta vuosikymmentä ja tällaisina hetkinä on inhimillistä tarkastella aikaa sekä taakse- että eteenpäin. Tällaisen virstanpylvään määritelmä onkin ”merkki tiellä (fyysinen tai abstrakti), joka tarjoaa vertailukohdan nähdäksemme missä olemme olleet ja mihin olemme menossa”. Tulevaisuuden ennustaminen voi kuitenkin tehdä nöyräksi, sillä usein parhaat arvauksemme johtuvat siitä, mitä tiedämme ja tunnemme parhaiten tällä hetkellä. Yksi suurimmista sudenkuopista on aliarvioida teknologian vaikutukset.

Vaikka ennustaminen onkin vaikeaa, se ei saisi estää meitä yrittämästä. Kun yritämme katsoa eteenpäin, avaamme mielemme ajattelemaan muutakin kuin jokapäiväistä toimintaa. Se antaa meille mahdollisuuden nähdä ison kuvan sekä ajatella strategisesti ja asettaa kunnianhimoiset, mutta saavutettavat pitkän tähtäimen tavoitteet.

Chambers listaa viisi ennustusta, joilla hänen mielestään voi olla suuri vaikutus elämäämme. Hän tukeutuu ennustuksissa monien alojen ”suuriin ajattelijoihin”.

  1. Ihmisen ja koneen rajapinta hämärtyy kokonaan
  2. Maailmaa testataan sarjalla poliittisia/taloudellisia kriisejä
  3. Monet taloudet ottavat käyttöön alkeellisia/yleisiä ansiomalleja
  4. Kyberrikollisuuden perusajurit kehittyvät suorasta taloudellisesta edusta henkilökohtaiseen ja poliittiseen manipulaatioon
  5. Yhdysvaltojen taloudellinen valta-asema hiipuu merkittävästi

Monet näistä ennusteista maalaavat synkkää kuvaa tulevaisuudesta ja se johtuu pääosin siitä, että yhteiskunta, politiikka ja kulttuuri eivät pysy teknologiakehityksen perässä. Chambers kuitenkin luottaa vankasti ihmiskuntaan. Ihmisillä ympäri maailmaa on hämmästyttävä taito omaksua ja sietää erilaisia olosuhteita. Hän haluaakin lopettaa positiiviseen ajatukseen ”Paras tapa ennustaa tulevaisuutta on luoda se itse”.

Lue koko blogi täältä.