‹ Takaisin

Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit -muistio tukemaan maakuntavalmistelijoiden työtä

MAAKUNNAN TARKASTUS- JA ARVIOINTITOIMIJAT

Maakunnassa tulee olemaan erilaisia tarkastus- ja arviointitoimijoita, joilla kullakin on eri tehtävät ja näkökulmat. Roolien selkeyttämiseksi eri tarkastustahot ovat kuvanneet toimintaansa ja raportointisuhteita yhdistystensä kautta yhteistyössä Valtiontalouden tarkastusviraston kanssa. Tästä on tuloksena julkaistu oheinen Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit -muistio, joka toivottavasti auttaa maakuntavalmistelijoita heidän työssään.

MAAKUNNAN SISÄINEN TARKASTUS

Maakuntauudistuksessa tarkastus- ja arviointitoimijoiden osalta noudatetaan kuntalain linjauksia lakisääteisen tilintarkastuksen järjestämisessä ja tarkastuslautakunnan muodostamisessa. Uutena tulevat lakisääteisen Sisäisen tarkastuksen järjestäminen ja Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastusoikeuden ulottaminen maakunnan alaiseen toimintaan (109§).

Maakuntalain 45§:n mukaan maakuntahallituksen tulee järjestää riippumaton sisäinen tarkastus. Laissa ei ole tarkemmin ohjattu sisäisen tarkastuksen järjestämistä.

Sisäiset tarkastajat ry. on maakuntavalmistelijoiden työtä tukeakseen julkaissut Maakunnan sisäisen tarkastuksen järjestämisperiaatteet tavoitteena sisäisen tarkastuksen huolellinen, asiantunteva ja yhdenmukainen järjestäminen.

Myös eduskunnan tarkastusvaliokunta pitää tärkeänä sisäisen tarkastuksen huolellista järjestämistä, ja sitä varten tulisi olla maakunnassa erillinen suunnitelma (lausunto TrVL 2/2017 vp – HE 47/2017 vp).

Huolellinen ja ammattimainen sisäisen tarkastuksen järjestäminen tarkoittaa mm sitä, että

  • sisäisen tarkastuksen toiminta määritetään sisäisen tarkastuksen kansainvälisten ammatillisten standardien ja eettisten periaatteiden mukaisesti.
  • Maakunnan sisäinen tarkastus on toimintana riippumaton, ammattitaitoinen, osaava ja asianmukaisesti resurssoitu, jotta se tuottaa mahdollisimman suurta lisäarvoa maakuntahallitukselle ja ylimmälle johdolle.
  • Sisäinen tarkastus huomioidaan maakuntaa ohjaavissa johtosäännöissä ja ohjeissa, kuten hallintosäännössä, konserniohjeissa, muissa tarvittavissa ohjeissa ja sopimuksissa.

Sisäinen tarkastus hallituksen ja ylimmän johdon kumppanina auttaa osaltaan maakuntaa pääsemään tavoitteisiinsa arvioimalla ja tarkastamalla sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimivuutta sekä kehittämällä ohjaus-, valvontamekanismeja antamalla suosituksia ja toimenpide-ehdotuksia.

On suositeltavaa, että sisäisen tarkastuksen järjestämiseksi maakunnan valmisteluvaiheessa tulisi olla mukana tulevan maakunnan toiminnan tunteva sisäisen tarkastuksen asiantuntija.