‹ Takaisin

Vuoden 2022 Sisäinen tarkastaja -palkinnon saajasta pyydetään ehdotuksia jäsenistöltä

Juhlavuoden kunniaksi lanseerasimme viime vuonna ”Vuoden sisäinen tarkastaja” -palkinnon….Nyt jatkamme traditiota!

IIA Finlandin missiona on edistää sisäisen tarkastajan ammatillista osaamista ja ammattikunnan arvostusta. Advocacy -toimikunta on keskustellut aiheesta, ja päätynyt edistämään ammattikunnan arvostusta IIA Finlandin jäsenistön keskuudessa pyytämällä ehdotuksia vuoden 2022 Sisäinen tarkastaja –palkinnon saajaksi.

Vuoden Sisäinen tarkastaja –palkinto voidaan myöntää yhdelle sisäiselle tarkastajalle tai tarkastusryhmälle tunnustuksena erinomaisesta tarkastustyöstä. Tänä vuonna IIA Finlandin hallitus on päättänyt painottaa sisäisen tarkastuksen piirissä tehtyjä innovaatioita; uusia työtapoja, kenties teknologian uudenlaista hyödyntämistä tai muuta uudistusta. Kannustamme myös nuorempia tarkastusammattilaisia tekemään rohkeasti ehdotuksia.

Kelpoisuusehtoina nimetyn ehdokkaan tulee osoittaa hyvän hallintotavan, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tuntemusta, organisaation ja sen toimialan tuntemusta sekä sitoutuneisuutta sisäisen tarkastuksen ammattiin. Voidakseen olla ehdokkaana kandidaatin tulee olla IIA:n jäsen ja olla sitoutunut noudattamaan IIA:n code of ethicsiä ja ammatillisia standardeja.

Jokaiselle jäsenelle lähetetään 5.9.2022 tästä tarkempaa tietoa erillisessä sähköpostissa.