‹ Takaisin

Vuoden 2026 Sisäinen tarkastaja -palkinto on jaettu!

Vuoden 2026 Sisäinen tarkastaja -palkinnon sai Tiina Hallberg, LähiTapiolan johtava sisäinen tarkastaja.

Tiina on ansioitunut erityisesti sisäisen tarkastuksen kehittämisessä, ammatillisen yhteistyön edistämisessä sekä uusien teknologioiden hyödyntämisessä tarkastustyössä.

Tiina toimii LähiTapiolassa yhtiövastuullisena tarkastajana neljässä yhtiössä ja johtaa varmennustoimeksiantoja sekä laadunarviointeja vakuutussektorilla. Hänellä on vahvaa osaamista vakuutusalan ja terveydenhuollon sisäisestä tarkastuksesta sekä generatiivisen tekoälyn hallintamallien kehittämisestä.

Tiinan ammatillinen vaikuttaminen ulottuu myös laajasti oman organisaation ulkopuolelle. Hän toimii IIA Globalin AI Knowledge Group -asiantuntijaryhmässä ja on aktiivisesti mukana IIA Finlandin toiminnassa. Hän on ollut perustamassa vakuutusalan sisäisten tarkastajien verkostoa ja toimii sen vetäjänä edistäen alan ammatillista yhteistyötä ja osaamisen jakamista.

Tiinan työssä yhdistyvät vahva tarkastusosaaminen, jatkuva ammatillinen kehittyminen sekä rohkeus uudistaa alan toimintatapoja.

Tiina kiittää lämpimästi palkinnosta:

”Olen todella otettu ja kiitollinen tästä tunnustuksesta. Sisäisen tarkastuksen kehittäminen ei tapahdu yksin, vaan yhdessä keskustellen, kokemuksia jakaen ja toisiamme haastaen. Olen saanut ympärilleni upeita kollegoita ja ammatillisia verkostoja niin LähiTapiolassa, IIA:ssa kuin laajemminkin tarkastusyhteisössä. Lämmin kiitos tästä tunnustuksesta ja kiitos ennen kaikkea kaikille teille, joiden kanssa olen saanut tehdä, oppia ja kehittää”


PALKINTOKRITEERIT

Vuoden Sisäinen tarkastaja -ehdokkaan, tiimin tai ryhmän tulee osoittaa hyvän hallintotavan, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tuntemusta, sekä sitoutuneisuutta sisäisen tarkastuksen ammattiin. Heidän tulee myös olla IIA Finlandin jäseniä, ja sitoutuneita noudattamaan IIA:n code of ethicsiä sekä ammatillisia standardeja.

Tänä vuonna IIA Finlandin hallitus päätti painottaa valintakriteereissä yhteistyökyvykkyyttä, saavutuksia sisäisen tarkastuksen ammatissa, innovaatioita ja uusia ammatillisia ideoita, jatkuvaa (mm. teknistä) kehittämistä, osallistumista sisäisen tarkastuksen ammattikunnan kehittämiseen, ammattikunnan tai ammatin tunnettuuden edistämistä sekä Progress through sharing – parhaiden käytäntöjen jakamista.

Lämpimät onnittelut Tiina Hallbergille tunnustuksesta!