Yhdistyksemme Digi- ja analytiikka -pienryhmä on ollut toiminnassa puolitoista vuotta, ensimmäinen tapaaminen pidettiin tammikuussa 2018, jonka jälkeen tapaamisia on ollut säännöllisesti parin kuukauden välein. Pienryhmätoiminnan tavoitteena on jakaa avoimesti toisilleen ja myös laajemmin jäsenistölle aiheen tiimoilta tietoa, ideoita ja käytäntöjä. Pääset tutustumaan ryhmän tavoitteisiin ja materiaaleihin seuraavien aikaisemmin julkaistujen ajankohtaisuutisten kautta:
- Analytiikka ja digitalisaatio -pienryhmä kokoontui ensimmäisen kerran
- Data- ja analytiikka -pienryhmän esittely ja materiaalia
- Data- ja analytiikka -pienryhmän uutta materiaalia jäsenosiossa
Olemme tapaamisissamme tutustuneet data-analytiikan käyttöön ryhmän jäsenten tarkastuksissa, jakaneet kokemuksiamme eri data-analytiikkatyövälineistä ja keskustelleet digitalisaatiosta tarkastuskohteena. Olemme myös esiintyneet IIA Finlandin kahdessa viimeisimmässä kevätseminaarissa: kuluvana vuonna 2019 Kevätseminaarissa ”Audit User Experience” ja 2018 Kevätseminaarissa ”Sisäisen tarkastuksen tulevaisuus”. Viimeisimmän elokuussa pidetyn kokouksen aiheena oli mielenkiintoinen videoanalytiikka ja sen mahdollisuuksiin tutustuminen.
Seuraava kokous pidetään 25.11.2019 klo 14-16, OP Vallila.
Otamme mielellämme ryhmään mukaan uusia data-analytiikasta kiinnostuneita jäseniä. Jos aihe ja pienryhmätoiminta kiinnostavat, niin ryhmän toiminnasta lisätietoja voi kysyä Hanna Melginiltä: hanna.melgin@op.fi